Kuukausi: maaliskuu 2024

  • Ville Jokinen: Vauhtia muutokseen toiselta mantereelta (5/23)

    Ville Jokinen: Vauhtia muutokseen toiselta mantereelta (5/23)

    Muutoksia voi tehdä monella tapaa, jokaiselle parhaiten sopivalla tyylillä ja jokaiseen tilanteeseen sopivalla tavalla. Asioita voi muuttaa esimerkiksi vähitellen pienissä osissa tai vaikkapa pysyä halutessaan jatkuvassa muutoksessa. Tai sitten voi esimerkiksi lähteä Nigeriaan työharjoitteluun kesken opintojen niin kuin allekirjoittanut teki. Tämä teksti kertookin siitä vaihtoehdosta, kun päättääkin räväyttää ja muuttaa elämäänsä yhdellä kertaa hiukan enemmän.…

  • Brock University, Kanada – Hanna Hakuli

    Brock University, Kanada – Hanna Hakuli

    Terkkuja täältä rapakon takaa! Olen viettänyt tämän syyslukukauden vaihdossa Kanadassa Brock Universityssä. Muistan jo yliopistoihin hakiessa tutkineeni mahdollisia vaihtokohteita, ja siitä lähtien olen odottanut tätä lukukautta innolla. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Hankenin kautta Singaporeen, mutta useiden sattumien kautta päädyinkin Turun yliopiston kautta Kanadaan. Tänne päätyminen on kuitenkin ollut parhain mahdollinen sattuma, jos näin voidaan sanoa.…

  • Pääkirjoitus: Vihreä, vihreämpi, vihrein (4/23)

    Pääkirjoitus: Vihreä, vihreämpi, vihrein (4/23)

    Kotimaisten kielten keskus nimesi toukokuussa 2023 kuukauden sanaksi käärijänvihreän, sillä Käärijä toi väriä suomalaisten kevääseen. Ilmiömäisen euroviisumenestyksen ja Tori.fi:n kreisien Käärijä-merchien lisäksi vihreä on ajankohtainen väri myös muista syistä. Ilmastonmuutos ja vahvasti esillä olevat ympäristökysymykset ovat pakottaneet niin kuluttajat, päättäjät kuin yritykset tekemään kestävämpiä valintoja, joiden avulla pyritään vihreämpiin toimintatapoihin, vähentämään ympäristökriisin aiheuttamia haittavaikutuksia sekä…

  • Pääkirjoitus: Matkalla muutokseen (5/23)

    Pääkirjoitus: Matkalla muutokseen (5/23)

    KYliste kysyi Instagramissa Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden suhtautumista muutokseen. Osaa vastaajista muutos innostaa ja motivoi, kun taas toisissa uudet kuviot ja vanhojen tapojen vaihtuminen saattaa aiheuttaa stressiä tai jopa ahdistusta. Olen itsekin kokenut suuria muutoksia tänä vuonna. Muutto toiseen kaupunkiin, uudet opinnot, vieras ympäristö ja rutiinien uudelleenrakentaminen ovat vaatineet paljon totuttelua, mutta niistä saatu innostus ja…

  • Elisa Karimo: Kunnianhimoinen opiskelumatka kauppatieteiden maisteriksi on mahdollistanut johtajaposition (1/24)

    Elisa Karimo: Kunnianhimoinen opiskelumatka kauppatieteiden maisteriksi on mahdollistanut johtajaposition (1/24)

    Kesällä 2020 sain tiedon, että minut on hyväksytty kauppakorkeakouluun. Olin tuolloin suorittanut edellisen kevään aikana tarvittavat opinnot avoimessa yliopistossa, minkä seurauksena sain toivomani opiskelupaikan. Nyt päättynyt, reilu kolmivuotinen opiskelutaival on ollut mielettömän antoisa ja opiskelu Turun kauppakorkeakoulussa on tarjonnut erinomaisen paikan kehittää omaa osaamista ja ammatillista itsevarmuutta. Matka kauppakorkeakoulussa on kehittänyt omaa kykyäni soveltaa kaikenlaista…

  • Kyllin hyvää: Maailma muuttuu – niin työnhakukin (5/23)

    Kyllin hyvää: Maailma muuttuu – niin työnhakukin (5/23)

    Alati muuttuvassa maailmassa myös työelämä ja siihen liittyvät aspektit luonnollisesti kokevat muutoksia. Yksi näistä muutoksien kourissa olevista asioista on työnhaku ja sen eri prosessit. Työnhaku on kokenut viime vuosina konkreettisia ja selkeitä muutoksia mutta myös vähemmän päällepäin näkyviä muutoksia, joiden tunnistaminen saattaa edistää työnhakemista jo itsessään. Selkeitä muutoksia on tullut vastaan etenkin digitaalisten palveluiden kehittymisen…

  • Sinulle, joka välität ympäristöstäsi (Maaliskuu, 1995)

    Tekstin on kirjoittanut Pekka Jatkola. Kirjoitus on julkaistu vuoden 1995 maaliskuun KYlisteessä. Mikä vatun puupenni? Puupenni on haasteellinen yritys luoda meidän riistoporvareiden, kapitalistisikojen joukkoon ympäristöä arvostavaa ajattelua. Ympäristömmehän ei ole kaikkea kestävä tatami, vaan siihen pystyy ja tuleekin pystyä jokainen vaikuttamaan omalla toiminnallaan merkittävästi. Tällaista toimintaa varten on meidänkin koulun aika luoda puitteet. Idean synty…